MATKAKERTOMUS

I AVAINKUVANI MERKITYKSIÄ

Palaan nyt mahdollisesti viimeisen kerran avainkuvamme Pertti Kekaraisen TILA (madrid) pariin. Matka on ollut melko kirjava polveillen ensimmäisestä lähes shokki-reaktiosta välimatkan kyllästymisen tunteisiin. Tunteeni ja analyysini ovat vaihdelleet matkan varrella melkoisesti jokaisen kuvaan liittyvän tehtävän myötä.

Aivan ensimmäisellä kerralla kuvamatkan alussa kiertelimme pöydän ympäri, jonka päälle oli levitelty Korundin Nature Forte-näyttelyn taideteoksia. Pysähdyin tullessani TILAn kohdalle. Katsoin ensin kumaraista miestä ja ehdin nopeasti ihmetellä kuvan mitäänsanomattomuutta. Sitten silmäni osuivat miehen varjoon ja siinä oleviin reikiin. Hätkähdin. Siltä istumalta mieleni täytti lukuisat kuvat Venäjän viime vuosien ihmisoikeusloukkauksista. Miehen olemus täyttyi epäoikeudenmukaisilla tarinoilla, hänen olemuksensa muuttui entistä lyyhistyneemmäksi.
Venäjällä 2000-luvun poliittiset murhat olivat kuohuttaneet mieltäni melko syvältä. Luulen, että reikäinen varjo assosioi mieleeni luotireiät. Ihmisoikeusloukkaukset nousivat pinnalle miehen olemuksesta, harmaudesta ja kumaruudesta.

Matkan jatkuessa eteenpäin ajatukset kuvan merkityksistä loivenivat. Muiden ryhmäläisten näkemykset vaikuttivat omaani ja lopullisen "laimennuksen" dramatiikalle toi tutustuminen taiteilijan itsensä näkemyksiin teoksestaan. Koska Kekaraisen mukaan teoksessa ei ollut taustalla mitään dramatiikkaa, päädyin tylsyyteen. Reikäisen varjonkin mystiikka hälveni, kun näin hänen muissa töissään sen toistuvan. Äh, hetken tarposin suossa kyllästymiseni kanssa ja ajattelin analysoineeni teoksen puhki.

Oman kuvallisen sovellukseni teemaa miettiessäni takki oli melko tyhjä. Päätin sitten, että sanoipa Kekarainen mitä tahansa, minulla on oikeus tulkita kuvaa dramatiikalla. Muiden ryhmäläisten analyyseissä oli esiintynyt paljon yksinäisyyden teema eri muodoissa. Kuvan tunnelma huokuu minustakin yksinäisyyttä ja jonkin asteista luovuttamista. Siksi päädyin miettimään sitä oman kuvani aiheena. Aluksi halusin tehdä vastakohdan tälle ajalle ja korostaa yhdessäoloa. Kuitenkin oma protestoiva asenteeni jotenkin tukehdutti avainkuvaa liiaksi. Se ei mielestäni missään määrin ollut riitaa haastava teos. Yksinäisyys alkoi tuntua mielekkäämmältä parilta kumaraiselle miehelle. Valitsin teokseni materiaaliksi kipsin ja halusin veistää siitä mahdollisimman pelkistetyn symbolin yksinäisyydestä. Kipsi kuvastaa minusta viattomuutta ja haurautta ja se on mielestäni myös TILAn yksinäisyyden tunnelma. Kuvan miehessä on jotain lähes viatonta.

II TAUSTALLA VAIKUTTAVAT TEORIAT

Marjo Räsäsen Sillanrakentajat-kirjaan tutustuessani rupesin ymmärtämään kuvamatkamme syvempiä tarkoitusperiä. Hän puhuu sillan rakentumisesta katsojan elämismaailman ja taidemaailman välille. Siltaa hän kuvaa akveduktina siten, että alimmassa kerroksessa on taiteen kokija itse ja hänen elämismaailmansa. Akvedukti rakentuu sekä ylöspäin, että sivuille siten, että keskellä on taiteentulkinnan keskeisimmät teemat (2000, 4-5). Kirjaan kuvattu akvedukti vaikuttajineen auttoi minua hahmottamaan käymäni kuvamatkan rakennetta erittäin selvästi. Ymmärsin kuvan kautta, miten oma ymmärrykseni on lähtenyt kehittymään ensin oman subjektiivisen tulkintani kautta. Tiedon lisääntyessä (toiset opiskelijat, taiteilijan biografia, muut näyttelyn teokset) käsitykseni teoksesta on muuttunut. Kurssi rakentaa omaa kuvallista tulkintaa kuten siltaa, akveduktia ja on minusta varsin nerokkaasti koottu.

Oikeastaan oivallan vasta nyt, miten toisten ryhmäni opiskelijoiden näkemykset muuttivat ja laajensivat omaa näkemystäni teoksesta. Puhuin heidän näkemyksistään jo aikaisemmin, mutten osannut nähdä heidän vaikutustaan olennaisena tulkintaani muuttavana tekijänä. Taiteilijaan tutustuminen muutti näkemyksiäni paljon ja olin siitä tietoinen. Myös Urbaani sisätila -kokoelman muut teokset vaikuttivat tulkintaani tietoisella tasolla. Huomaan nyt kuitenkin päätyneeni omassa kuvallisessa sovelluksessa juuri sellaiseen näkökulmaan (yksinäisyyteen), josta muut ryhmäläiseni puhuivat jo alkumetreillä.

Toinen muuttava kokemus oli tekeytyminen taidekriitikoksi, joka edustaa jotakin taidekriitikin näkökulmaa. Näkökulma saattoi olla itselle täysin vieras tai päinvastainen, mutta eläytyminen toisenlaiseen ajatteluun avasi minua näkemään myös sen, miksi joillekin mielestäni kummallinen tai ruma taide on todellista aitoa taidetta. Tämä tehtävä kasvatti minua erityisesti opettajana. Räsänen lainaa Eflandin näkemystä siitä, että eklektinen, eri taiteen lähestymistapoja yhdistelevä taidekasvatus olisi suositeltavaa opettajalle. Opettajan tulisi kuitenkin olla tietoinen valitsemiensa lähestymistapojen perusteista (2000, 9). Taidekriitikkoharjoitus toi aineksia mielestäni juuri tähän osaan opettajuuttani ja avarsi näkemyksiäni konkreettisesti.

Kuvamatkatyylinen lähestymistapa vähentää mielestäni opettajakeskeistä tiedonsiirtoa oppimisessa. Oppilaalle annetaan melko vapaa tulkinnallinen alku avainkuvansa edessä. Häneltä ei vaadita vielä alussa juurikaan syvempää tietämystä taidekritiikin teorioista. Keskeiseksi nousee oppilaiden ja opettajan yhdessä esille nostamat teemat. Kuvataideoppiminen rakenne on kuin ristikko, jossa käsitteitä arvioidaan koko ajan uudelleen ja niiden yhteyksiä etsitään eri konteksteissa (Räsänen, 2000, 10). Mielestäni tämä Räsäsen ajatus kiteyttää koko kuvamatkan perimmäisen tarkoituksen. Suorastaan iloitsen siitä, että se antaa niin paljon mahdollisuuksia oppilaiden itse oivaltaa, löytää ja oppia. Mielestäni se on oppimisprosessissa kaikkein hedelmällisin tie. Räsäsen mukaan edistääkseen kokemuspohjaista oppimista opettajan ja oppijoiden tulisi tunnistaa vuorovaikutussuhteisiin liittyviä psykologisia ilmiöitä ja ymmärtää metaforien, unien, intuition, mielikuvituksen ja empatian voima (2000, 11.) Voisin Räsäsen sanoin kuvata kuvamatkalla oppimista jatkuvana ristiriitojen ratkaisuna, uuden ja vanhan kohtaamisena. Kokemuksellisessa oppimisessa tutkittavaa ilmiötä lähestytään erilaisten, toisiaan täydentävien ymmärtämisen ja muuntamisen tapojen avulla (Räsänen, 2000, 13).

Olen aikaisemmalta koulutukseltani luokanopettaja ja toiminut myös muutaman vuoden kuvataiteen tuntiopettajana. Kritisoin valmistuttuani opettajankoulutuksen heikkoa kohtaamista työnelämän realiteettien kanssa ja sitä, kuinka tyhjän päälle tunsin putoavani ensimmäistä syksyä aloittaessani vasta valmistuneena. Mielestäni opettajien yliopistokoulutukseen arastellaan tuoda riittävästi konkreettista opetusta siitä, miten ja millä metodeilla työelämässä koulutustaan voi hyödyntää. Olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt KUVAMATKA-kurssin sisällöstä heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Mielestäni kurssin toteutustavat, siltaa rakentava oppiminen taiteen ymmärtämisessä on suoraan käytettävissä koulumaailmassa. Vajaalla koulutuksella kuvataidetta opettaneena voin todeta, että juurikaan mitään kuvallisen analyysin työkaluja minulla ei aiemmin ollut työssäni käytössä. Olen oivaltanut tämän kurssin kautta hyvin paljon omasta kuvallisesta näkemysmaailmastani ja ymmärrän sen olennaisuuden kuvataiteen opetuksessa rakennettaessa oppilaan omia henkilökohtaisia kokemuksia erilaisista taiteista.