Alussa ryhmämme kaikki neljä jäsentä tulkitsivat kuvaa melko synkistä näkökulmista, omani ihmisoikeusloukkaukset, toisten yksinjäämiset, avioerot, yhteiskunnan ulosjäämiset jne. Syitä näihin tulkintoihin löysimme miehen kumarasta ryhdistä ja varjossa olevista rei'istä. Reikäinen varjo toi mieleen ampumajäljet ja käytimmekin sitä performanssimme yksityiskohtana. Reikäinen varjo nähtiin myös miehen tulevaisuuden näkymänä, omat yritelmät hajoavat, miehen merkitys hajoaa. Hän on vanha, hän ei tuota yhteiskunnallemme enää mitään merkityksellistä.
Toinen mieleeni jäänyt näkökulma oli miehen kasvottomuus. Lasse ja Vuokko etsivät miehelle kasvoja kollaasissaan ja minuakin se vaivasi koko matkan ajan. Koin saavani mielenrauhan vasta, kun oivalsin ketä miehen profiili mielestäni muistutti. Hykertelin aivan, kun keksin, että EUn puheenjohtajan Jose Manuel Barroson olemus on aivan identtinen kuvan miehen kanssa. Koin suurta helpotusta, kun katsoin Barroson kasvoja ja ilmeitä ja totesin, että kuvan mies voi olla vaikka hänen näköisensä. Tämä kasvottomuus oli arvoitus, joka minun oli ratkaistava, muuten kuva ei olisi jättänyt rauhaan. Kasvojen myötä kaikki dramaattisuus alkoi pikkuhiljaa hävitä kuvasta.
Ossi avasi ensimmäisenä meistä ajatusta siihen suuntaan, että kuva ei välttämättä olekaan niin synkeä. Hänen kollaasissaan mies katsoo riehakkaasti tulevaisuuteen ja ilotulet räjähtelevät. Vahvistusta näille ajatuksille saimme tutustuessamme Pertti Kekaraiseen itseensä taiteilijana. Hän mainitsi jossakin haastattelussa, että hänen TILA-teoksissaan ei ole taustalla mitään dramaattisuutta. Hän on kuvannut lähinnä ystäviään kutsuillaan, kun he normaalisti käyskentelevät tilassa ja seurustelevat toisten tilassa olevien ihmisten kanssa. Hän nimenomaan on halunnut kuvata ihmisen ja objektin väliin jäävää tilaa ja sen vivahteita. Näihin ajatuksiin perehdyttyämme dramaattisuus alkoi vähitellen väistyä. Toisaalta dramatiikan tuoman tyhjiön täytti tylsyys. Jokainen meistä rupesi kyllästymään kuvaan jossain vaiheessa ja loppua kohti siitä oli vaikea enää löytää uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia.
Kuitenkin alkuvaiheen dramaattisista teemoista kuvaan jäi elämään yksi, nimittäin vanhusten kokema yksinäisyys. Vaikka kuva ei taiteilijan puolesta välttämättä otakaan kantaa kyseiseen yhteiskuntamme epäkohtaan, katsojan, tässä tapauksessa meidän tulkinnaksi se kuitenkin nousee. Yhteiskunnassamme yksinäisten vanhusten huolenpito, heidän elämänsä mielekkyydestä huolehtiminen on heikoissa kantimissa. Minusta kuvan mies asennollaan ja reikäisellä varjollaan ottaa kantaa tähän teemaan. Siihen kohtaan haluaisin tehdä yhteenvedon kuva-analyysiini. Se on asia, jonka haluan muistaa tästä teoksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti