Nyt ne ovat täällä!

Kävelin tänään KL-kopion kautta. Viimeinkin. Neuvottelin kapa-hommia ja sain mielestäni ihan kilttiin hintaan kuvat sinne jättää :). Kävelin ihan ihmeellisen kevein askelin siitä eteenpäin, vaikka sohojua oli tiellä polviin asti.

Eipä aikaakaan, kun sain viestin kyseiseltä firmalta, että kuvat oli pohjustettu ja noutoa vailla. HUI! Elämäni ensimmäiset pohjustetut valokuvat siellä nätisti odottelivat kuplamuoviin käärittynä. Kaikki kaksikymmentä kappaletta.

Siinä ne nyt ovat! Ja Pikku Kakkosen suoman tunnin rauhaisan työskentelyhetken aikana aion asetella ne jonkinlaiseen kaanoniin silmien eteen nähtäväksi. Ai että, kun on tyytyväinen olo, vaikka värikkyydestä tiedänkin edelleen saavani mätkyjä ;).

Aatoksia aatteista

P O P -taide

Eilen illalla istuin vielä miettimässä oman työni aatteellista puolta. Luin juttuja pop-taiteesta ja mietin sitä nyrjähdyksen hetkeä, jolloin päätin sotkea värit teokseeni. 

Tällainen ajatus wikipediasta tarttui mieleen ja jäin sitä pohtimaan oman työni kannalta:  "Pop-taiteen idea perustui siihen havaintoon, että massoittain tuotetut kulutustavarat, elokuvat, mainokset ja pop-musiikki olivat tulleet kaikkien jakamaksi arkipäivän kulttuuriksi. Niistä saatiin uuden taiteen ja estetiikan ainekset." Löysin yhtymäkohtia ajatuksistani ja muistin lähtökohdat värikirjolle. 

Käsittelen aiheessani melko arkista asiaa parrankasvatuksesta ja kuvissani ei sinällään tapahdu muuta. Lisäksi kuvien aiheena on mieheni, mikä tekee teoksesta melko henkilökohtaisen ellei liiankin. Uutena vuonna rupesin miettimään, millä tavalla tämä arkisuus ja henkilökohtaisuus voisi etääntyä hieman teoksessa. Teoksen saatua syvemmän merkityksen, päädyin siihen tulokseen, että teos voisi päätyä meille seinälle. Mietin sen taideteoksellisuutta. Tuntuisiko tavallisista valokuvista koottu teos seinällämme taideteokselta? Olisiko se sittenkin vain hassu kokoelma kuvia miehestäni omalla seinällä. Kaipasin teokseen taideulottuvuutta. Päädyttyäni värien käyttöön taustoissa ja mustavalkoisuuteen henkilössä koin saavuttaneeni ne kaksi haluaamani asiaa. Värien myötä arkisesta tuli enemmän taidetta ja epätodellisen asettelun myötä kuvien henkilöstä vähemmän tunnistettava. Sen nyrjäytyneisyys vie ehkä huomion kysymykseltä "kuka tuo on?"ja saa aikaan kysymyksen "miksi näin?" Vai viekö/tuoko? 

Semmosta asiaa tänään. Yritin mennä viemään kuvat "kapattavaksi" vaan kotona odottikin angiinapotilas. Siispä uusi yritys huomenna.

illan ratot

Tänään ajattelin vielä kokeilla. Minulla on riemunkirjavat kuvat jo paperilla, mutta kokeilen vielä tätä kuvasarjaa ilman mitään tehosteita. Istuin tässä muutaman tunnin ja 8 kuvaa sain käsiteltyä. Hommaan ryhdyttyä muistin miksi nämä peruskuvat eivät olleet vaihtoehtona kovin hyviä. Vaikka olen ottanut kuvat koko ajan samassa paikassa ja suunnilleen samaan kellon lyömään, kaamospäivien valoisuuden vaihtelu näkyy kuvissa. Riemunkirjavuus näkyy myös näissä ja en ole kovin vakuuttunut.

Aika paljon olen kutakin kuvaa säätänyt ja näköjään niissä on edelleen valoisuudessa ja taustaseinän sävyissä heittoa.

Ne edellisen postauksen riemuhuutokuvat eivät olleet niin räikeitä paperiversioissa, joten olen edelleen itse niiden kannalla näiden kymmenien eri kokeilujen jälkeen. Saatanhan mie nuoki paperille tulostaa, jos saan apua sen Canonin käytössä ;).

Enää kapalevyt, niin voisin olla valmis.

Elina

Parta

Teos voisi olla nimeltään Partavala tai Muutos. Kooltaan se on 20 x 22 cm x 22 cm (4x5). Katalogiteksti on vielä muokattava uudelleen valan myötä tapahtuneisiin muutoksiin hyvinvoinnissa. Yritän muotoilla tekstin siihen ymmärrettävästi, tähän en sitä nyt jotenkin osaa kertoa.

Kauhealla pelolla esittelen ratkaisuni ilman selityksiä. Uskaltanen kuulla mielipiteitä asiasta kuitenkin ;).

Tässä tulee: TADAAA!

Loppua kohti

Kuvat on nyt otettu, mutta edelleenkin kamppailen asettelun ja selkeyden kanssa. Mitään suurempaa tulosta en ole edelleenkään saanut, mutta keskustellut ja pyörittänyt asiaa useaan otteeseen. Välillä tuntuu, että voisin tehdä teoksen pelkästään tästä prosessista, joka on ollut käänteitä ja epävarmuutta täynnä.

Sohvalla lepää nyt 9 kuvan sarja, josta tämä kuva on osa.

Postista saattaa huomenna kolahtaa jotain tällaista:

Kokeilin kuvakollaasia ja printtailin niitäkin jo ulos. Tuosta ylhäällä olevasta versiosta ei saa selkoa, mutta se oli ainoa pieni tiedosto kansiossani blogia varten.

Olenpa tällaistakin tehnyt:

Tämähän vaikuttaa vähän tämmöiseltä tuuleen huutamiselta, mutta aivot rupesivat kuormittumaan sen sekamelskan kanssa. Piti ruveta käytännössä kokeilemaan miltä mikäkin näyttää, jotta voisi tulla jotain valmistakin.

Sanotaanko, että olen kuitenkin jo lähellä. Ja että teoksen nimeksi tullee "Partavala", jota avaan ehkä vain siinä katalogissa. Koen suurta ristiriitaa tämän aukiselittämisessä..